Hii, olin jo menossa nukkumaan, mutta sitten tulikin fiilis päästä pikaisesti tänne kirjoittamaan yöllisiä päänliikkeitä. Oma fiilis vaan senkuin selkenee, pieniä aallokkoja tulee vastaan hiljalleen, mutta tietty olotila sisällä itsessä on kuitenkin pysynyt ja pitänyt pintansa, tietynlainen luottamus ja rauha siitä että kaikki on lopulta kunnossa ja ok. Se on kauhean rauhoittavaa ja samalla ajautuu miettimään, minne sen välillä kadottaa? Loppuuko oma usko, vai onko itse niin puhki väliajoin, henkisesti ja/tai fyysisesti, että sitä vain luovuttaa ja odottaa taas seuraavaa nousua kuin kuuta nousevaa. En saa itse hahmoitettua tuota, mutta voisin veikata jälkimmäistä..

Enivei, palapelejä olen rakennellut kuin hullu, tutut tietää *wink* ja lisää tekisi mieli rakennella, pari palapeliä on jonossa, siinä niidenkin tekemisessä on jotain rauhoittavaa, varmaankin se että sitä keskittyy vain ja ainoastaan siihen, ei mitään muuta, ajatukset hälvenee, vähän siis kuin meditoisi. Siitä tulikin mieleen et oon ollu koukussa yhteen youtube pätkään, en videon tai kuvien takia vaan sen äänen, laitanpa tänne perään sitten sen, vähän tiibetin buddhalaista meininkiä kehiin :) (näköjään siinä tulee perässä jotain muuta juttua, siis videossa..) Jotain rauhoittavaa tuossa äänessä on. heh.

.Huomenna, tai siis myöhemmin tänään, olisi tarkoitus nähdä vanhoja ystäviä, joitaki en ole nähnyt useampaan vuoteen, joten odotan innolla.. Kiva nähdä minne kukin on polullaan ajautunut, vaihtaa kuulumisia ja tehdä yhdessä, kuulemma joku koiranpentukin on jollakin mukana ja minähän tykkään!

Ja se mun kovasti odottama ja toivoma kevät meni taas uuden lumen alle piiloon, mutta kaipa se sieltä pitan taas tulee takaisin ja pilkistää entistä voimakkaampana, kevät aurinko on niin mukava, lämmittää kivasti. Kohta yhä useampi lintu innostuu laulelemaan enempi ja kasvit alkavat vetreytyä talven jäljiltä, sitä odottaen..

Maailma, niinkuin minä sen tunnen on aika mielenkiintoinen paikka – sanoisin. Elämä, niinkuin minä sen tunnen, on aika milenkiintoinen asia – uskoisin.

Viimeaikoina, viime päivinä, olen kokenut oman elämäni taas eritavaolla verrattuna siihen, mitä se elämä on arkena minulle ollut. Omat selkävaivani ja elämän rytmin muutos on saanut aikaan erilaisen elämän. Olen ollut opiskelija, ja tulen olemaan opiskelija koska olen koulun kirjoilla vielä jonkun aikaa. Olen ollut työssäkäyvä, täyspäiväisesti sekä myös kesätyöläisenä opiskelun tauotessa hetkeksi. Arki, joka muuttuu ja kaikki ne asiat oman arjen ympärillä, tuntuvat muuttuvan ajoittain. Henkilöstä, joka tekee henkisiä harjoituksia, henkilöön joka hyppii kaupungilla, elää ns. Maallista elämää. Ja sitten siihen nykyiseen minään, joka koittaa oppia tasapainoittamaan maallisen ja henkisen puolensa hiukan paremmin, jotta se tietynlainen keinun liike, puolelta toiselle vakiintuisi ja löytäisi oman rytminsä jossa arki, oli se sitten opiskelua tai työtä tai sairastelua ja sopiva määrä sitä maallista elämää ja henkistäelämää kohtaisivat yhtenä kokonaisuutena, onnistuneena arkena.

Minä, joka yleensä elää täysillä sitä vaihetta joka elämässäni menee, kokee että olisi aika löytää tasapainoinen rytmi elämäänsä. Se rytmi jossa ystävät, työ, oma aika ja nämä niinsanotut henkiset jutut ajautuisivat sulaan sopuun. Arkeen jossa minä ihmisenä, henkilönä, tiettyjä asioita kokeneena ja jotain niistä ymmärtäneenä voisin jakaa itseäni olemalla oma itseni toisille. Auttaa ehkä toisia kohtaamaan joitain asioita sekä samalla saada toisilta apua itseni kehittämiseen.

Toisaalta, omaa tämän hetkistä lyhyttä elämääni miettiessä, olen aina halunnut päästä syvälle siihen kokemusmaailmaan mikä milloinkin on minulle ajankohtaista. Haluan paneutua ja löytää uusia tuntemuksia, uusia ulottuvuuksia sekä luoda kontakteja. Mutta siinä vaiheessa, kun huomaa keinun taas kallistuvat toiselle puolelle, helposti kadottaa ne kaikki kontaktit jotka on jo onnistunut keräämään, yhteydenpito jää ja helposti sivuuttaa kaiken sen mitä on jo luonut. Miten ne ihmiset kokevat minut sen jälkeen? Miten minun pitäisi toimia? Osaanko ylläpitää ne tärkeät ystävät ja kontaktit jokta minulle niin paljon ovat merkinneet?

On hienoa välillä kokea maailmansa niin, että istuu bussissa ja toteaa kuinka jokainen yksilö, jokainen ihminen on kaunis. Kirjaimellisesti kaunis. On myös hienoa havahtua siihen että katsoo tuntematonta ihmistä silmiin ja jää pohtimaan, mikä ja kuka tuo olento tuolla silmien takana on, kuka siellä loistaa ja mikä on tämän tarina. Silmät kertovat aina paljon, mutta kasvojen tulkinta tekeevielä helpommin ihmisestä onnellisen, surullisen, haikean tai vaikkapa vihaisen näköisen ja joka kerta kun toisen silmistä tulee vastaan tyhjyys ja elämän mitättömyys, se hätkähdyttää, laittaa ajattelemaan mikä on tämän yksilön siihen ajanut ja mitä voisi tehdä.

Näihin ajatuksiin... ja jotain sopivaa musiikkia mukaan.

Love Will Come Through - Travis

Noniin, sitä ollaan taas pitkästä aikaa täällä ja kirjoittamassa. Aika on hurahtanut nopeasti ja kevättä kovasti odotellaan. Kulunu talvi on ollut kyllä monella tavalla kovin erikoinen ja paljon on joutunut selän takia kohtaamaan ihan uusia asioita ja on pitänyt opetella elämään niiden kanssa, paljon turhautumista, pelkoja ja epävarmuutta ja sen myötä myös laiskuutta. Silti, nyt tuntuu että suurin ja vaikein jakso on takana päin, uudet tuulet alkaa hiljalleen puhaltaa ja toisaalta on löytänyt jotain sellaista taas mikä on ollut kadoksissa monen monta vuotta. Jano oppia ja oivaltaa, löytää yhteys. 

Sen myötä, olenkin taas löytänyt ilon lukemiseen ja harjoitusten tekemiseen sekä vanhan kertaamiseen. Ilolla huomaa kuinka asiat taas natsaa ihan eritavalla ja oma yleisolotila on aivan eri kaliiberia kuin mitä se on ollut. Eilen havahduin bussissa siihen, kuinka kauniita ihmiset ovatkaan! Tämä on juuri se uusi fiilis joka on taas potkinut minusta ulos ja olen siitä kovin iloinen :)

Jonkun loppukappaleen voisin tähän etsiä, katsotaan mitä youtube tarjoaa, silti, oikein aurinkoista helmikuunlopun päivää ja odotellaan yhdessä sitä kevättä!

Grand Central - K-Pax soundtrack

Dodiin, se on sunnuntai, viikko on alkamassa taas ja viikonloppu oli ja meni. Hyvä viikonloppu itseasiassa, perjantai ja lauantai meni iltaa istuen, lauantai päivänä tosin kävin rakennusmessuilla, joista irtosi minullekin maanrakentajana jotain, lähinnä muotituksia ja teräksiä ajatellen.. Ja toki piti kaikki mahdolliset kynät ja lippikset ja kestojääpalat jne jne ottaa mukaan.

Mutta juu, itseasiassa syy jonkatakia tänne tulin kirjoittelemaan suhteellisen järjettömältä kuulostavia ajatuksiani oli Emili Dickinsonin runo jonka halusin tänne iskeä, tykkäsin kovasti:

The Brain—is wider than the Sky—
For—put them side by side—
The one the other will contain
With ease—and You—beside—

The Brain is deeper than the sea—
For—hold them—Blue to Blue—
The one the other will absorb—
As Sponges—Buckets—do—

The Brain is just the weight of God—
For—Heft them—Pound for Pound—
And they will differ—if they do—
As Syllable from Sound—