Maailma, niinkuin minä sen tunnen on aika mielenkiintoinen paikka – sanoisin. Elämä, niinkuin minä sen tunnen, on aika milenkiintoinen asia – uskoisin.

Viimeaikoina, viime päivinä, olen kokenut oman elämäni taas eritavaolla verrattuna siihen, mitä se elämä on arkena minulle ollut. Omat selkävaivani ja elämän rytmin muutos on saanut aikaan erilaisen elämän. Olen ollut opiskelija, ja tulen olemaan opiskelija koska olen koulun kirjoilla vielä jonkun aikaa. Olen ollut työssäkäyvä, täyspäiväisesti sekä myös kesätyöläisenä opiskelun tauotessa hetkeksi. Arki, joka muuttuu ja kaikki ne asiat oman arjen ympärillä, tuntuvat muuttuvan ajoittain. Henkilöstä, joka tekee henkisiä harjoituksia, henkilöön joka hyppii kaupungilla, elää ns. Maallista elämää. Ja sitten siihen nykyiseen minään, joka koittaa oppia tasapainoittamaan maallisen ja henkisen puolensa hiukan paremmin, jotta se tietynlainen keinun liike, puolelta toiselle vakiintuisi ja löytäisi oman rytminsä jossa arki, oli se sitten opiskelua tai työtä tai sairastelua ja sopiva määrä sitä maallista elämää ja henkistäelämää kohtaisivat yhtenä kokonaisuutena, onnistuneena arkena.

Minä, joka yleensä elää täysillä sitä vaihetta joka elämässäni menee, kokee että olisi aika löytää tasapainoinen rytmi elämäänsä. Se rytmi jossa ystävät, työ, oma aika ja nämä niinsanotut henkiset jutut ajautuisivat sulaan sopuun. Arkeen jossa minä ihmisenä, henkilönä, tiettyjä asioita kokeneena ja jotain niistä ymmärtäneenä voisin jakaa itseäni olemalla oma itseni toisille. Auttaa ehkä toisia kohtaamaan joitain asioita sekä samalla saada toisilta apua itseni kehittämiseen.

Toisaalta, omaa tämän hetkistä lyhyttä elämääni miettiessä, olen aina halunnut päästä syvälle siihen kokemusmaailmaan mikä milloinkin on minulle ajankohtaista. Haluan paneutua ja löytää uusia tuntemuksia, uusia ulottuvuuksia sekä luoda kontakteja. Mutta siinä vaiheessa, kun huomaa keinun taas kallistuvat toiselle puolelle, helposti kadottaa ne kaikki kontaktit jotka on jo onnistunut keräämään, yhteydenpito jää ja helposti sivuuttaa kaiken sen mitä on jo luonut. Miten ne ihmiset kokevat minut sen jälkeen? Miten minun pitäisi toimia? Osaanko ylläpitää ne tärkeät ystävät ja kontaktit jokta minulle niin paljon ovat merkinneet?

On hienoa välillä kokea maailmansa niin, että istuu bussissa ja toteaa kuinka jokainen yksilö, jokainen ihminen on kaunis. Kirjaimellisesti kaunis. On myös hienoa havahtua siihen että katsoo tuntematonta ihmistä silmiin ja jää pohtimaan, mikä ja kuka tuo olento tuolla silmien takana on, kuka siellä loistaa ja mikä on tämän tarina. Silmät kertovat aina paljon, mutta kasvojen tulkinta tekeevielä helpommin ihmisestä onnellisen, surullisen, haikean tai vaikkapa vihaisen näköisen ja joka kerta kun toisen silmistä tulee vastaan tyhjyys ja elämän mitättömyys, se hätkähdyttää, laittaa ajattelemaan mikä on tämän yksilön siihen ajanut ja mitä voisi tehdä.

Näihin ajatuksiin... ja jotain sopivaa musiikkia mukaan.

Love Will Come Through - Travis